Scuderia Lydia Motorsport

Via Dolorosa vol 3.

2010-09-13T19:28:00.007+03:00

Kuten innokkaimmat fanit eli Pasi ja se toinen jonka nimeä en saa päähäni, muistavat meidän aiemmat vastoinkäymiset rallien tiimoilta ja niistä loihditut Via Dolorasa vol. 1 ja vol. 2. Ja tästä alkaa trilogian kolmas osa, olkaa hyvä:

Kuten aiemmin kirjoitin päätimme lähteä Autoglym-ralliin Kangasalalle monien surullistenkin vaiheiden jälkeen. Kisaviikonloppu alkoi lainakärryn noutamiselta Koneurakointi Vartiaiselta, se meni ihan hyvin mitä nyt vaihdoin toisen etuäärivalon, mutta eihän se tietenkään alkanut toimia. Ja ei muuta kuin Lydia tallista ulos, siis se lähti käyntiin suht koht nätisti (jo 15 yrityksellä hörähti). Ajattelinpa pihalla kokeilla että kaikki toimii, niks naks pyyhkijät päälle ja mitäs sitten; Championin 30cm:n valtavat laahaimet pysähtyivät keskelle lasia eivätkä liikkuneet ei eteen eikä taakse. Viddu nehän oli luvanneet sadettakin lauantaille, ei muuta kuin ihmettelemään mikä tuli. Muuta selitystä ei keksitty kuin että uudempi moottori ei aivan istu vanhan mallin paikalle ja mekaaninen vaijerikoneisto on niin jäykkä että ei jaksa vaan pyyhkiä. Ei muuta kuin kilautus kaverille eli Toivasen Matille josko saisin vanhan mallisen moottorin lainaan. Onnistuu, ja Aki lupasi noukkia sen Niiralasta mukaan ja ajateltiin vaihtaa se aamulla Kangasalalla. Siis auto trailerille, tai näin oli aikomus. Ensinnäkin kärry oli liian leveä Hillman:lle joten rampit puoliksi tyhjän päälle, sitten se oli niin korkea notta eihän se mitä mennyt kyytiin vai jäi kiikkumaan helman varaan. Ei kun pakki päälle ja "voimalla" alas mutta sehän tietty sammui kriittisimmällä hetkellä eikä lähtenyt käyntiin, vuk! Jani voimamiehenä työnsi kärryn alas mutta mikä sille NYT tuli?!? Haa teholähteen bensahana oli jäänyt kiinni eli ei hätää, hana auki ja vehje tulille. Noh insinööri ja teknikko fiksuilivat notta ylämäessä kulma on pienempi, ja niinhän se oli, joten Lydia saatiin valtavaan kärryyn kyytiin. Ihmettelin samalla että mitähän nuo salvat ovat tuossa lavan edessä...

Matka kohti Kangasalaa alkoi hyvin sekavissa tunnelmissa; mitähän jäi, mites pyyhkijät, kukahan on seuraava presidentti, millä ratkaistaan nälänhädät jne... Mehän päästiin melkein Lievestuoreelle asti kun taas tapahtui. Poliisit olivat parkissa vastakkaisella puolen 9-tietä pysäkillä,ja ei kun pyörähtivät perään. No mutta, eihän minulla ollut nopeutta mittarin mukaan kuin 90km/h :) Niinpä punaiset valot vilkkuivat peileissä, pelit P-paikalle ja polliisi-sedän juttusille. Auton rekisteri (ok), ajokortti (ok), kärryn rekisteriote; ei ole eikä tule. Tuleppas tuonne autoon niin selvitellään. Ensinnäkin siinä ei toimi jarruvalot, toisen puolen vinkkari, turvavaijeri puuttuu (iso rikos), ei rekisteriotetta ja nopeutta oli 86 km/h, virkkoi konstaapeli. Mutta mutta kohdallemme sattui varmasti Suomen mukavimmat poliisi-sedät, kirjoittivat kirjallisen huomautuksen kaikista synneistä. Kiitos sedät, olitte reiluja! Pysähdyttiin siinä sitten Lievestuoreen Shellille hieman heiluttelemaan polttimoja, jotain saatiin sentään palamaan, tupakat... Samalla Jani lausumaan notta katsoppas noita renkaita: neljästä renkaasta neljä oli aivan sakkokunnossa ja yhdestä sisuskalutkin jo pilkisteli. Eli seuraava jännäyskohde oli mikä rengas puhkeaa ekana. Juu ei ollut vararengasta mukana... Sit and burn, päästiin Kangasalalle ilman lisä kommelluksia kunnes... Ajateltiin ottaa auto alas trailerilta ettei aamulla tarvitse nujuta; rampit taas kapealle välille, ja Jani arveli notta turha käynnistää, hiä pukkaa taas (on voimoo). Ukko kylkeen kiinni ja vetämään, mie aattelin tietty lyödä oven kiinni että ei tartu kärrynkulmaan, mutta kenenkäs pikkuiset nakkisormet oli laitettu ovenkarmin väliin, hän mun kartturiveljeni Jan. AUTS! Ei kuulemma sattunut...paljoa! Samalla Imppi valahti alaspäin, ramppi muljahti ja nyt oli Lydia taas mahansa varassa kiikkumassa trailerin reunalla! Ja ei kun insinööri ja teknikko miettimään, oiskohan tämä ihan kippikärry kun tuossa on nuo lavalukot?!? Lukot auki, ja kas kummaa lava kippasi ja Lydia laskeutui maan kamaralle niin nätisti! Show must go on...
Hotellissa hyvin nukutun yön jälkeen oli vuorossa ilmoittautuminen sekä katsastus. Takaraivossa kaikui pessimisti-kartturiveljeni Janin loihe lausuma: no sitten se ei kyllä mene katsastuksesta läpi! Mitäs siellä sitten paljastuikaan, helmassa sen verran homevauriota kaaren kohdalla että pitäisi käydä hitsaamassa jossakin; a) minä olen aluemyyntipäällikkö, en hitsaaja, b) Jani on huoltoinsinööri, ei hitsaaja c) me ei tunneta Kangasalalta ketään, ei teknikoita, ei insinöörejä saatikka hitsareita. Mutta koska vieressä oli varaosaliike, niin ei kun sinne hartiat lysyssä kysymään hitsaajaa. Kah, seinän takaisessa Kangasalan Autohuollossa oli joku mukava mies töissä, ja hän lupasi hitsata paikan. Niin sai Lydia paikan helmaan ja pojjat hyväksytyn katsastuslapun. Iso kiitos tosi reilulle ja ystävälliselle katsastuspäällikölle sekä tosi iso kiitos hitsaajalle. Samalla ostettiin jotain litkua tuulilasiin jolla (muka) saataisiin vesi oikein lentämään pois (ilman pyyhkijöitä). Katsastuksen jälkeen alettiin odotella Kuopion tuliaisia lihapiirakoita, kalakukkoja ja pyyhkijänmoottoria, mitään ei saatu. Mutta missäs pojat oikeasti ovat? Mitä lie, missä lie...(se 2½ tunnin ero lähtöajoissa on aikas paljon. Tosin Jani päätti ratkaista koko pyyhkijäongelman pyyhkimällä manuaalisella nippusidejonolla pyyhkijöitä, ja tämä oli sitten viimeinen niitti koko helevetin pyyhkijäkoneistolle, ja se kuoli ja halvaantui saman aikaisesti eli meni jänne poikki sieltä. Siis meillä ei ollut minkäänlaisia vedenpoistimia käytössä, ei huoltoa näkyvissä, ei kerta kaikkiaan mitään... Ainoa tuttukin joka tavattiin oli foto-Jari jonka kylläkin ufo kaappasi hänen kävellessä ulos kilpailukeskuksesta, siis sinne meni Jarikin. Noh kyllähän sieltä jotain tuttuja valui paikallekkin, me vaan oltiin silloin jo reitillä elimet otsassa...
Mutta ei muuta kuin tulta päin pätkille. Kahohan sie kun ykkösellä nostin kytkintä niin eihän se saatanan paloruiskun moottori toiminut kuin rötäämällä ja paukkumalla. VIDDU! No eka pätkän jälkeen oli huolto, jospa ne pojat keksis jotain. Siis huoltoon, mutta missäs se meidän huolto on? Ahaa vasta tulossa (se 2½ tunnin ero lähtöajoissa on aikas paljon), no mutta totta kai kilpurin pitää olla ennen huoltoa paikalla, eihän huolto muuten tiedä minne tulla :) Oikeasti huoltomiehille kiitos taas kerran, emme pärjäisi tätä vähääkään ilman teitä! Eipä vika poistunut päivän mittaan ei, paheni vaan. Jokaisessa auton käynnistyksessä sanoin Janille notta NYT tämä ei varmaan lähde käyntiin, ja viimein vanha neiti totteli ja kieltäytyi käynnistymästä viimeisessä välitankkauksessa = keskeytys vasta silloin! Risto ja Antti kärryä hakemaan, ja me katselemaan muiden tankkauksia. Vaan Lydiapa halusikin lopulta käynnistyä, jolloin päätin vittuilessa ajaa sen Orivedelle, ja senpä teinkin. Siellä oli paljon mukavampi odotella karavaania kun sai seurata Oriveden nuorten tarmokasta pimppirallin harrastamista (siinäkö menee isänmaamme tulevaisuuden toivot), olihan se hauskan näköistä, tosin Jani pelkäsi koko ajan että alkuasukkaat syövät meidät! Jotta trailerin haku ei olisi ollut liian helppoa, oli pojat kärjestäneet itselleen ohjelmaa; traileri perään ja Hondalla kiihdytys mutta missäs kärry? Kah traileri oli halunnut pompata koukusta ja sukeltaa jonkun Syslerin keulan alle, ei vahinkoja kellekkään tai millekkään, onneksi... Mutta miettikääpä, tämän jälkeen päästiin kotiin ilman kommelluksia, jippia jee!
Jotta viikonloppu olisi täydellinen lisään tähän huoltomiehemme Riston tarinan sunnuntailta suorana lainauksena:
"Taskussa saikkulappu ens viikolle nyt oikean särkyneen vetonivelen vuoksi. Kaikki lähti ihan hyvin, Autoglym-rallin jälkeen herätys klo 04.00, Kaavilla 05.00, Maarianvaarassa mehtuulla klo 06.00 ja klo 06.30 keskeytys 300 metriä lähtöpaikasta..... 30 cm korkean kiven päältä laskeutuessa oikean jalan päkiä jäi osittain paksun oksan päälle ja koko elopaino liiteli enkelin lailla oikean kantapään varaan... pohjelihas revähti kunnolla... KYS:sin lekuri kirjoitti lomaa torstaille...sitten vasta saa ultraäänellä selvää verihyytymien keskeltä...onneksi akillesjänne on ehjä...nyt pittää aloittaa sitten se dieetti, kun ei saa urheilla...
Pia väitti minun laihtuneen, mutta kyllä minä vielä näytän"

Kuulkaas pojat ja tytöt, tästä noustaan... tai sitten ei...

p.s. eihän Skoda-pojatkaan tietenkään maaliin päässeet mutta senhän te varmaan jo arvasittekin...

Syksy saa minä en

2010-09-13T17:15:00.003+03:00

...mainetta, kunniaa, hyvää mieltä tai muuta mukavaa. Elikkäs meillähän oli tavoite ajaa Lahdessa EM-kisassa mutta pöljille pojille sattui pieni ajatusvirhe. Siis kisahan on FIA:n arvokisa johon vaaditaan kansainvälinen lisenssi, ja tähän asiaanhan havahduttiin vasta pari viikkoa ennen ilmoittautumisen loppua ja Jan-poika oli silloin Ranskassa koulutuksessa. Tosin olisihan sen lääkärintodistuksen saanut sieltäkin ja ranskaksi (eikös se FIA:kin ole sieltä päin kotoisin). Vuan eipä ajettu sitten Lahdessa ei!

Seuraavaksi kisaksi merkattiin kalentereihin Kangasalalla ajettava Autoglym-ralli. Ja ei muuta kuin treenaamaan kisaa varten, no tänään ei voida mennä on liian kuuma, tänään ei voida mennä pölyää liikaa, tänäänkään ei voida mennä ollaan liian juovuksissa, tänään ei voida mennä kun eihän mulla ole renkaatkaan vanteilla, no mutta jos tänään mentäisiin ai mutta eihän mulla ole niitä vanteita. Siis emmepä menneet kokeilemaan autoja. Kaiken hyvän lisäksi kun me oltiin oikeasti sovittu ravistelu-ajo ajankohta niin isä-ukkomme hävisi taistelun sairauksiaan vastaan ja nukkui pois. Rauha hänelle :( Mutta koska hautajaiset järjestettiin eri viikonloppuna kuin kisa oli, päätimme ilmoittautua kisaan mukaan, elämä jatkuu! Ralliin oli lähdössä myös toinen TienTukko-pari eli Pekka ja Pasi myrkynvihreällä tyynennopeaksi opetetulla Skodallaan. Eli treenamatta kisaan, lahjattomat jne... Mutta kisaviikonlopusta oma tarina, eli to be continued...

Talvella tapahtunutta eli tarina jatkuu...

2010-09-13T16:50:00.007+03:00

...sittenkin tai ainakin toistaiseksi. Elikkäs paljon on olovia virrannut TienTukko-ukkojen kurkusta ja osa tullut poiskin sekä osa jäänyt tietty korvien väliinkin sitten viimeisen blogi-päivityksen. Mutta yleisön pyynnöstä ja harmiksi avaudun taas...

Elikkäs Lydiahan saatiin kuin saatiinkin kuntoon Lopen HRT-kisaan. No eihän se homma mennyt sielläkään putkeen, vaan olimme laittaneet viikolla öljynpainemittarin ja sitä varten kannen päähän y-haaran mittarille ja valolle. No eikös tämä ...keleen haara katkennut juurestaan ja öljyt pihalle. Noh päästiinhän me yksi pätkä joten kuten muiden vauhdissa. Mitä tästä opimme? Todennäköisesti ei viddu yhtään mitään paitsi että historic-peleihin ei kannata laitella mitään ylimääräistä, sanokoon muut mitä tahansa!?!

Ja eihän se tietenkään siihen jäänyt koska se helevetin y-haaran katkennut tumppi oli jäänyt kannen sisälle josta en saanut sitä ongittua kotikonstein. Vaan taas apuun tuli Kuopion Moottorikoneistamo joka irrotti natsan alta aikayksikön. En kuulemma ollut ensimmäinen kisa-asiakas ko. asian tiimoilta enkä tod.näk. viimeinen. No samalla kun kone oli auki muutenkin, niin vaihdoimme Akin kanssa väljät männänrenkaat uusiin tiukkoihin (voiskohan rouvien kanssa tehdä samoin), eipä savuttanut enää...siis se auto. Eli Lydia oli valmis johonkin kisaan joskus...

Osat kotiutettuna

2010-02-02T17:21:00.000+02:00

Tänään ruotsalaisten päivänä eli 2.2. (lausutaan toinen toista) posti oli kantanut paketin Reg Patten Engines:lta ja taas ei voi kuin ihmetellä sitä kun Lontoo on lähempänä Kuopiota kuin Helsinki! Reg tuuppasi paketin perjantaina Royal Mail:n ohviisiin ja sit and burn (istu ja pala), siellähän se paketti odotti noutajaansa Jynkän postissa tiistaina. Viddu mie perustan Suomeen Royal Mailin :)

Elikkäs huomenna aamulla projekti jatkaa etenemistään kun vien puuttuvat osat Kuosmasen Jussille Kuopion Moottorikoneistamolle. Jospa ne saisi sieltä ulos niputettuna vielä tämän viikon aikana. Sitten hieman palapelin kokoamista ja Lydia herää henkiin uuden sydämen voimin. Eli suuri vaara on, että 27.2. Lopella Scuderia Lydia Motorsport on taas viivalla, ja toivottavasti myös menee viivan ylikin...

Konerikko, ja uudelleen rakentaminen.

2010-01-23T12:48:00.000+02:00

Koska olemme nopeita ukkoja keskeyttämään, arvelimme olla nopeita moottorin kanssakin. Elikkäs kisan jälkeen lauantai-iltana 16.1., purimme koneen. Jopa minä koneautomaatioteknikkona huomasin että Lydia on kuollut ja halvaantunut saman aikaisesti. Pohjapanssarin päällä pötkötteli kiertokanki tai se mitä siitä oli jäljellä, lohkossa nron 9 kokoisen käden mentävä reikä. Siis moottorin alakerrassa täystuho, ehjäksi oli jäänyt eka analyysin mukaan kansi ja nokka-akseli sekä molemmat rekisterikilvet. Pahkeinen tästä noustaan mutta sitä ennen riipaistaan känni. No ei se kännikään oikein onnistunut, ei jaksanut, eli olin jo sunnuntaiaamuna 17.1.klo 11 lenkillä, klo 13.30 ostanut uuden lohkon, kampiakselin ja öljypohjan Toivasen Matilta :) Tiistaina 19.1. ostin lisää osia eli hankin männät, kiertokankia, sylinteriputken Koistisen Matilta. Keskiviikkona 20.1. purettiin Akin kanssa loppukone irti ruumiista ja tehtiin analyysejä: miksi ihmessä kolme kiertokankea näytti vakioilta ja yksi työstetyltä, miksi mäntiä oli työstetty karhealla viilalla, eli kone oli hieman erikoisella konstruktiolla kasattu?!? Torstaina 21.1. kiikutin Passatin peräkontillisen osia Kuopion Moottorikoneistamolle Kuosmasen Jussille jolla on itselläkin kokemusta Impeistä niin jokkisessa kuin sprintissäkin. Elikkäs siellä on nyt sitten homma etenemässä siten että emme uskalla ilmoittautua Sonkajärvi-ralliin 6.2., siis syy ei ole koneen valmistumisessa vaan se että jouduttaisiin ajamaan Iisalmen läpi...

Elikkäs näillä mennään tänään. Sen verran olen kiitollinen auto valinnasta että on erittäin mielyttävää kun on saman auton harrastajia aivan muutaman kilometrin säteellä, sekä se että kaikki Imppi-ihmiset auttavat mielellään tälläistä melkein untuvikkoa Impistiä.

To be continued...

Eka treenit, ongelmia, eka kisa, ongelmia!

2010-01-23T11:40:00.000+02:00

Perhanan talvi antoi odottaa itseään, eli ei tullut lunta. No sitä sitten tuli, ja sitten tuli pakkaset... Arveltiin kumminkin notta kivahan se olisi testata vanhaa neitiä ennen eka kisaa, tai toisaalta lahjattomat harjoittelevat ja onhan sen treenamattomuuden tulokset nähty ja koettu...

Siis matkaan neiti punainen, elikkäs Moilasen Pasi kutsui meidät testaamaan sukunsa, tuttujensa tai muuten vaan mukavien ihmisten mailla sijaitsevalle tielle. Sinnehän me suuntasimme lauantaina 2.1. Pakkasta oli mukavasti eli n. -20 varjossa, tie huonossa kunnossa (suorastaan huono)ja muutenkin elämä hymyili. Saatiinhan me vedettyä ainakin 1½ kierrosta oikealla vauhdilla kunnes Lydia alkoi temppuilemaan, ei ota kierroksia niin kuin vanhojen piikojen huonoina päivinä pitäis ottaa. Sen seitsemän miehen arvio: kaasarit, ilmanputsari, varpaat, nenänpää ja kuskit jäässä! Eli konehuoneen oikea takakulma lumen peitossa, oliskoon tua syynä?!? Ja koska emme saaneet luvattua rusinapullaakaan lähdimme häntä koipien välissä kotiin. Onneksi pakkasta ei ollut kuin -23 varjossa...

Koska arvelimme vian olevan pieni, laitoimme ilmoittautumispaperit Iisalmeen. Ai niin kartturi on vielä paljastamatta, yllätys yllätys hän on kartturiveljeni Jani. Siis menestyksellinen :) veljespari oli taas samassa autossa! Edellisistä analyyseistä viisampana kaadoimme Masinolia tankkiin, ja samalla autoon laitettiin termostaatti koska kone kävi kylmänä, kabiinissa oli viileämpi kuin ulkona, en ymmärrä miksi termari oli poistettu vai lie pudonnut... :) Ei muuta kuin uudella innolla 6.1. kokeilemaan autoa tällä kertaa Partasen Ramin tiluksille Västinniemeen. No perhana nythän ajo sujui ja maistui kokonaiset 1½ kierrosta. Samat viat kuin aiemmin, äksy vanha neiti! Taas läksimme kotiin häntä koipien välissä. Tällä kertaa arvelimme kyllä vian olevan bensan saannissa eli bensapumppu vaihtoon. Ai niin autossa jopa tarkeni...

Torstaina 7.1. naapuritiimistä varastettu pääinsinööri Aki kävi hakemassa Varaosamaailmasta Pekalta uuden Facet:n bensapumpun. Ihme kun möi, vaikka varastettiin heiltä insinööri ;) Noh Aki vaihtoi pumpun yhdessä Määtän Peten kanssa. Testilenkillä armakseni kanssa, Lydia toimi kuin englantilainen käkikello, tehdäänköhän niitä ollenkaan siellä? No perskule ei muuta kuin 10.1. taas Västinnniemeen. No nythän se alkoi kulkemaan, Imppi lauloi nätisti, ajoi sujui ja elämä näytti aurinkoiselta. Ettei kaikki olisi ruusuilla tanssimista, niin kerran se moottori sirahti ja alkoi sen jälkeen kolisemaan. Jaahans eiköhän se ollut taas tässä tällä kertaa! Venttiili, kietokangenlaakeri, paska auto, huono kuski, paska auto tai jotain. Viddu ei kun auto talliin ja moottoria aukomaan, ensin ylhäältä, kaikki ok, sitten alhaalta, kaikki ei ok. Eka vilkaisulla Aki havaitsi kolmosen kiertokangen laakerin vammautuneen. Pannahinen, vika löytyi mutta mistäs osia?!? Sunnuntaina laitoin massapostituksen Imppi-klubin herroille. Tuli vastauksia; just tätä kokoa ei löydy. No höh! Maanantaina viestiä Englantiin ja sieltähän Speedy Spares firmasta löytyi laakerit ja sopuhintaan, siis tilaus vetämään. Sarah ilmoitti että paketti lähtee iltapäivällä tulemaan Suomeen Royal Mail:n kahden päivän pikarahdilla, pahoitteli kun rahti maksaa jopa hieman yli 7€, ihmetellään taas Itellan taksoja!!! Samaan aikaan sain selville että auton joskus rakentaneella Jaakko Hänniseltä löytyi myös yksi sarja ko. laakereita, pyysin laittamaan nekin varuilta. Jaakon lähettämät laakerit tuli keskiviikkona ja huomattiin käypäiseksi. Illan kähmyssä laitoimme Akin kanssa uudet kiertokangenlaakerit paikoilleen ja tarkisteltiin noin silmämääräisesti että kampiakseli näyttää hyvältä, öljykanavat puhtaiksi jne... Torstaina 14.1. koeajolenkkin Akin kanssa ja taas auto tuntui toimivan, siis lauantaina ralliin... tosin asetelma oli tässä kohdassa pessimisti-Pete vs. optimisti-Aki. Mutta pakkohan se oli lähteä kokeilemaan koska numeroksemme oli laitettu sama kuin Sebastian Loebilla eli 1. No jospa päästäisiin edes lähtölavalta alas ja edes nurkan taakse piiloon :)

Niinpä koitti lauantai 16.1. ja neiti Lydia Hillman Impin ja Peten ensimmäinen yhteinen ralli. Päivä oli ihanteellinen rallinajoon, pilvinen ja pakkasta hieman alle -10 varjossa. Huoltomiehiksi saatiin Aki ja Pete, joten se osasto oli ainakin rautainen. Kyllä pyöri ukkoa, akkaa ja lasta auton ympärillä, olipa siinä kiva paistatella huomion keskipisteessä! 5..4..3..2..1..aja pois lähtövaatteen alta, elikkäs näin päästiin matkaan ja pois lähtöalueelta. Pelko teiden kunnosta alkoi hiipiä siinä vaiheessa kun käännyimme viimeiselle osuudelle ennen pätkää: "ei talvikunnossapitoa"! Lähtövalot sammuksiin ja näin oli ensimmäinen kisastartti Lydialla tapahtunut. Tie paljastui hmmm... mitenkäs tämän nyt ilmaisisi vidduilematta, siis suoraan sieltä mihin ei auringonvalo pääse ja jossa suklaajunan konduktöörit työskentelevät, huono! Kaikilla Lydian tarinoilla on surullinen loppu (ainakin meillä ollessaan), eli eihän me päästy kuin reilu 10 km kun alkoi kolina, trötääminen, pauke, itku, hammastenkiristys, savumerkkien laittaminen ja P-paikan etsiminen. Ja hyvä sellainen löydettiinkin, oli laavu, tulet (siis nuotiossa) jne... eli jos olet jostakin syystä ajamassa rallia Iisalmessa (jota en kyllä ymmärrä miksi) niin tässä ko. paikan koordinaatit: leveysaste 63,462 P ja pituusaste 27,3902 I, siellä on ihmisen hyvä olla. Vielä kun saatiin numero 2 Imppi parkkiin viereiseen ruutuun, niin ei tarvinnut olla asiansa kanssa yksin. Siinä sitten katseltiin rallia kolmisen tuntia, vaan hirmu kalliit liput on tuonne Iisalmen ralliin...

Lydian syksy 2009

2010-01-23T11:12:00.000+02:00

Syksyn mittaan auto oli saatettava katsastuskuntoon. Etupäässä ei ollut muuta vikaa kuin etupäässä oli klappia, vanhana autoasiantuntijana arvelin tietenkin että raidetangonpää on väljä. Ei muuta tutkimaan, hmm... onhan tässä toki raidetankokin ja siinä pääkin mutta ne ovat yhtä tankoa, siis ei vaihdettava pää... noh. Uusi tutkiskelu ja klappi löytyikin ikään kuin navan keskeltä, siis nettiin tutkimaan mitä napa on syönyt. Siellä on osa englantilaiselta nimeltään King Pin, liekö sama kuningaspultti joka lensi Perse-Arskan hanuriin (Raid)... olisko tuo suomeksi olkatappi, eli ne oli väljät molemmilla puolin. No viddu mistäs mää sellaiset hankin, ja taas nettiä tutkimaan, olihan noita myynnissä ulkomaan elävillä, samalla tutustuin ensimmäisen kerran kunnolla kansainväliseen markkinapaikkaan eli Ebayhin. Kah siellähän joku Ameriikan asukki möi just sellaisia kuninkaan osia mitä tarvitsin, onkohan Jenkeissä muutan paljon Imppejä :)). Ei muuta kuin painoin Buy now-nappulaa, hieman rahabittien siirtoa ja ihmetys suuri: noin viikon päästä paketti Jääskelänkadulla postilaatikossa. Tapit maksoi rahteineen kaikkineen rapia 30€, ja sen mitä tutkiskelin hinnastoja, halballa tuli... Taas kerran pääsee ihmettelemään Suomen Postin tai Itellan tms:n hinnoittelua. Ohiossa intohimoinen Imppi-fan Ben tekee Petrille paketin, vie sen lähipostiin, nutturapää Edith lyö siihen leimoja, pienen pieni musta kikkarapää Wilson lähtee juoksuttamaan paketteja lähiterminaalin ja avojaloin! Terminaalista paku-kuski James tyrkkää V8-bensakoneisella Transitilla paketit jonnekkin lentokentälle jossa Petrin paketti aloittaa matkan kohtia Suomea. Täällä se kulkee Tsadista eikun Helsingistä Kuopioon Itellan komealla Scanialla, ja täällä posti-Pate kantaa sen loppujen lopuksi minun vihreään laatikkoon. Ja kaikki tämä maksoi rahtina vähemmän kuin joulupaketin lähettäminen mummolle Lapinlahdelle. Olis taas kirveellä töitä...

Ai niin asiaan. Olkatapit saatin vaihdettua veljestrion Pete, Mika ja Jani voimalla. Sitten ei muuta kuin autoa katsastamaan. Halusin viedä auton K1-katsastukseen Harri Kuikalle, koska arvelin hänen ymmärtävän Impeistä sekä rallivehkeistä. Suurin probleemi katsastuksessa oli saada auto ko. ukolle. Tuntui olevan mies enemmän metsällä kuin töissä :) Katsastus meni läpi sujuvasti ja näin oli Lydia virallisesti tieliikennekelpoinen.

Loppu syksy meni Lydiaa silloin tällöin ulkoiluttaessa ja vanteita etsiessä. Historicissähän täytyisi käyttää sen ikäkauden vanteita, ts. pelti- tai tykkivanteita. Uusia tykkivanteita en raaskinut ostaa, mutta yhdet käytetyt minulle luvattiin toimittaa ihan kotiin asti. Siis Järvisen Jukka jos satut lukemaan tämän, niin ethän ole unohtanut minnuu :) Sopivia vanteita ei ole ihan joka kaupassa tai autopurkamolla (kyllä se on minun mielestä autopurkaamo!, koska jako on 4x4". Sain toki ostettua Koistisen Matilta 6 kpl peltivanteita, joten ei muuta kuin piikkipyöriä ostamaan. Määtän Peten avustuksella sain ostettua Vianorin kautta 6 kpl uusia Black Rocketin 54cm matalia piikkipyöriä. Tosin eka satsi oli 58cm korkeita mutta möin ne pois ja otettiin matalammat tilalle. Näin oli Lydia kunnossa eka treenejä varten...

Auton hankinta

2010-01-22T08:25:00.001+02:00

Vanha kilpurimme eli hyvin palvellut Nissan Micra vaihtoi kesäkuussa 2009 omistajaa, ja löysi uuden, toivottavasti hyvän kodin Sotkamosta Lipposen Arin tallista. Samalla päättyi (ainakin toistaiseksi) loistavasti 10 vuotta toiminut yhteisomistus kilpureissa Nykäsen Pietun kanssa, tavallaan haikeaa. Syynä tähän oli varmaan Pietun kyllästyminen ajohommiin (ainakin toistaiseksi) ja allekirjoittanutkin lopetti ainakin toistaiseksi. Ja ketkä minut tuntevat, voinevat nimittää ukon Jynkkä-Leväsen Paavo Väyryseksi, ei toki lentoemojen takamusten puristelun vuoksi, vaan takin kääntöjen :) Siis mieli muuttui...

Elikkäs sinne se rallikipinä jäi kytemään potran pojan sisuksiin...auto täytyisi saada. Historic-luokan peli oli soinut mielessä jo aiemminkin ja ei muuta kuin tutkimaan luokkia, ikäkausia yms. Haa vauhdillisesti ja kalustollisesti vaihtoehdoksi jäivät kahden pienimmän luokan autot. Ei muuta kuin puoliksi tosissaan, puoliksi kokeilumielessä ostoilmoitus Historic Rally Club Finland:n sivuille. Ja ilmoituksiahan näköjään luetaan sivuilla, muutaman eka päivän sisällä tulikin 6-7 tarjokasta, mm. Peugeot 204, DKW, pari Angliaa jne... Mutta mielenkiintoisin tuntui olevan Keuruulta tarjottu Hillman Imp. Äkkiä tutkiskelemalla vanhoja tuloksia, auto tuntuisi olevan kilpailukykyinen luokassaan (alle 1000cm3). Tai ainakin tällä kyseisellä AZI-81 versiolla oli Ilkka Hänninen pärjännyt mukavasti, eikä auton seuraavat eros-sex kuljettajatkaan aivan jalkoihin olleet jääneet. Noh heinäkuussa sattui olemaan melkein ajoja sinne päin eli eikös Keuruu ole Kuopio-Nummela reitin varrella. Sielläpä sitten ihailtiin Imppiä iltapäivä auringossa. Oli se haaskan näköinen, ja niin pieni, vähän kuin... Ainoa harmituksen asia oli se kun keulalta puuttui se Jallun mainos :( Tunnetusti olen myös jahkailevaa ihmislajia, joten asiaa noin kolme minuuttia mietittyäni jätin omasta mielestä kohtuullisen tarjouksen auton omistajille, eli Raine ja Hannu Lepoaholle. Vastausta en saanut heti, mutta annoin heille jonkun päivän aikaa miettiä asiaa. Vuan tiesinhän minä että kyllä tarjoukseni kelpaa heille, joten saman päivän iltana tuli jo hyväksyvä tekstiviesti. Näin olin siis lupautunut ostamaan kuitenkin ehkä hieman yllätyksekseni historic Hillman Impin!

Auton nouto oli sovittu lomamatkamme jälkeiselle viikolle. Mukaan hakumatkalle lähti tiimimme Imppi-specialisti Janne alias Pele. Keuruulta napattiin Raine kyytiin ja suunnattin jonnekkin, oiskoon tuo ollut vaikka Haapamäki tai joku, siellä Hillman odotteli noutajaansa. Siis auto lavetille, Keuruulla suoritettiin papereiden teko, rahan pesu ja auto kohti uutta kotia.

Kotona auton papereita tutkieskellessani huomasin notta auton ostaja 1965 ja pitkäaikainen omistaja oli ollut neiti Lydia Tsaikovski, Chopin tai joku muu... Siis tästähän autolle tuli looginen nimi: Lydia! Kastetilaisuus oli karuton...